BARAN CaGINLI

Baran Caginli (s.1990, Istanbul) on Helsingissä asuva taiteilija. Hänen taiteensa teemoja ovat muun muassa rakenteellinen sorto, tuhoaminen, katoaminen, muistinmenetys, etninen syrjintä, valtiollinen vallankäyttö, pakkosiirrot ja tahdonvastaiset katoamiset, mutta myös uudelleenilmestyminen, kollektiivinen muisti ja valtion toiminnan ristiriitaisuus. Useimpien Caginlin töissä esiintyvien ihmisten ja esineiden roolina on olla tapahtuman todistaja. Vaikka todistajat ovat osa paikallisia ongelmia ja todellisuuksia, he/ne viittaavat myös muissa geopoliittisissa yhteyksissä esiintyviin ongelmiin ja todistajiin. Who Were They? (’Keitä he olivat’) on valokuva perheensä ja ystävänsä menettäneistä lapsista.  Lapset pakotettiin muuttamaan kodeistaan Surin piirikunnassa sijaitsevassa Amedin (Diyarbakirin) kaupungissa joulukuussa vuonna 2015 julistetun ulkonaliikkumiskiellon takia. Caginlin valokuvateoksessa lasten kasvot on peitetty sormenjäljillä. Teko saa lapset pikemmin maastoutumaan kuvaan kuin nousemaan disidentifikaation symboleiksi. Siitä huolimatta, että muurissa olevan tekstin, ”Yurtsever Devrimci Gençlik Hareketi” (”Isänmaallinen vallankumouksellinen nuorisoliike”), kirjoittivat Caginlin sukupolven vastarintaan nousset nuoret, lapset päättivät asettua kuvattavaksi tekstin eteen kuin omaa tulevaisuuttaan viitoittaen. Itsekin pakkosiirretyn – ja kuvan lasten lailla menetyksiä kokeneen – kurditaiteilijan teos Who Were They? on Caginlin sukupolven ottamatta jäänyt lapsuuden kuva: nykyisyydestä tulevaisuuteen yltävä kuva päättymättömästä sodasta, tuskasta ja vihasta.

Kurkut on teos Kemal Kurkutista, 23-vuotiaasta musiikin opiskelijasta, jonka poliisi tappoi, kun hän oli saapumassa newroz-juhlaan Amedissa (Diyarbakirissa). Välittömästi tapahtuneen jälkeen televisiokanavat uutisoivat, että poliisi oli tappanut juhla-alueelle tunkeutuneen itsemurhapommittajan. Toimittaja Abdurrahman Gök kuitenkin valokuvasi Kurkutin ampumisen. Kun valokuvat annettiin tiedotusvälineille, poliisi julkaisi epävirallisen tiedotteen, jonka mukaan Kurkut ei ollut itsemurhapommittaja, vaan hänet ammuttiin, koska hän oli PKK:n (Kurdistanin työväenpuolueen) lippua kantanut terroristi. Kun lippua ei löytynyt, poliisi väitti, että Kurkut oli hyökännyt heidän kimppuunsa veitsen kanssa. Lopulta hallitus vaiensi tiedotusvälineet, ja Kurkutin tapauksen tutkinta määrättiin salaiseksi. Poliisi teki Kurkutille ruumiintarkastuksen, eikä Kurkutilta löytynyt räjähteitä. Mitään todisteita ei myöskään löytynyt siitä, että hän olisi hyökännyt poliisia vastaan. Jäljelle jää kysymys: miksi Kemal Kurkut tapettiin?Baran Caginlin tekemä kirja kertoo Kemal Kurkutin tarinan, jota osa meistä ei halua kuulla ja jota osa meistä ei halua unohtaa. Muutama sekunti ennen Kurkutin ampumista otettu kuva on muunnettu kirjasintyypiksi, jonka avulla hänen vaiettu tarinansa on kirjoitettu uudelleen. Taiteellisena interventiona Caginli on vienyt sata kirjaa julkisiin kirjastoihin. Intervention ansiosta ihmisten on mahdollista löytää kirjastoista kirja, jonka takakannessa on teksti ’KURKUT’, ja näin tutustua Kurkutin todelliseen tarinaan.  Kirja muistuttaa ihmisiä valtion tappamien lasten ja nuorten sensuroiduista tarinoista.

JEANNETTE EHLERS

Jeannette Ehlers (s. 1973, Holstebro) on kööpenhaminalainen video-, valokuva- ja performanssitaiteilija. Hänen monialaista tuotantoaan luonnehtii kuvallinen kokeellisuus. Ehlersin taideteokset ovat jo vuosien ajan kytkeytyneet kolonialismin vastarintaan, jonka merkitystä ja identiteettiä hän tutkii hienovaraisella ja välittömällä tavalla. Etnisyyteen ja identiteettiin pureutuvat performatiiviset ja elokuvalliset universumit ammentavat hänen tanskalais-jamaikalaisesta taustastaan. Ehlers luottaa taiteessaan voimaantumisen ja parantumisen mahdollisuuteen, ja kunnioittaa afrikkalaisten diasporan vastarinnan perintöä. Hänen taiteessaan historiallisuus, yhteisöllisyys ja kapinallisuus sulautuvat yhteen perheen, ruumiillisuuden ja runollisuuden kanssa.

Teos Black Bullets (’Mustat luodit’) tallennettiin Haitilla vuoren huipulla sijaitsevassa linnoituksessa, Citadelle Laferrièressa. Linnoituksen rakennutti Haitin vallankumouksen (1791–1804) jälkeen Henri Christophe, eräs vallankumouksen johtohahmoista. Linnoitus on tänäkin päivänä emansipaation ja vapauden symboli. Mustien hahmojen ketju liikkuu silmukkamaisesti halki hopeisen taivaan, taustalla tykyttää raskas, hypnoottinen matalataajuinen pulssi. Hahmot kohtaavat heijastuksensa ja sulautuvat niihin, miltei kuin hiljalleen valettavat luodit. Teos on kunnianosoitus kapinoinnille.

MI TIJO 

Mi Tjio (s. 1984) on Tukholmassa asuva kiinalaistaustainen taiteilija, joka on syntynyt ja kasvanut eteläisessä Ruotsissa. Tjion töissä esiintyy usein symboleja ja huumoria, joiden avulla hän käsittelee yhteiskunnan rakenteita ja yksityiselämän tapahtumia. Hänen työnsä ovat kuvastoltaan ja tyyliltään sulavia, kitsch-henkisiä ja joskus absurdeja, ja niiden kirjo ulottuu kuvanveistosta ja valokuvakollaasista tekstiilitaiteeseen. Tjion varhaistuotanto painottui veistoksellisuuden ja materiaalisuuden tutkimukseen, joka oli päiväkirjan kirjoittamisesta ja henkilökohtaisesta pohdiskelusta lähtevä luova prosessi.

Veistoksessa Untitled (’Nimetön’) tutkitaan kolmiulotteista muotoa vaatimattoman valkaisemattoman puuvillakankaan kautta. Tjio yhdisti kaksi vastakkaista elementtiä, muodon ja tasomaisuuden. Tjio kokeili, kuinka tasaisesta puuvillakankaasta voi luoda kolmiulotteisia muotoja käyttämättä lisämateriaalia. Kokeilujen kautta palmikoinnista tuli olennainen tapa liittää kankaanpalaset yhteen niin, että lopputuloksessa olisi samalla tasaisuutta ja muotoa. Veistosta palmikoidessaan Tjion mieleen palautui aika, jolloin hän opetteli letittämään omia hiuksiaan. Niin palmikoilla kuin palmikoinnillakin on useita eri kulttuurisia merkityksiä.

UWA IDUOZEE

Uwa Iduozee (s. 1987, Helsinki) on suomalais-nigerialainen valokuvaaja ja dokumenttielokuvien tekijä. Iduozee pyrkii laajentamaan käsitystämme mustista kyseenalaistamalla heihin perinteisesti liitetyt visuaalisen esittämisen tavat ja kertomalla tarinoita, jotka ovat jääneet huomiotta. Hänen tuotantonsa keskeiset teemat liittyvät identiteetin ja johonkin kuulumisen kysymyksiin. Stereotypioiden purkamiseksi on tärkeää ymmärtää, miten ratkaisevalla tavalla tarinat ovat muokanneet käsitystämme todellisuudesta. Meidän tulee myös käsittää, että tarinoita voidaan kuvitella uudelleen. Se tarjoaa uuden mahdollisuuden heille, joiden elämään yksinkertaistavat esittämistavat ovat vaikuttaneet vahingollisesti.

Suomessa asuvia mustia koskeva keskustelu on usein rajoittunutta, eikä se huomioi, kuinka pitkään mustia on Suomessa asunut. Keskustelussa ei myöskään aina muisteta, että me olemme itse luoneet sen sellaiseksi kuin se nykyään on.

Tätä projektia varten kuvatut ihmiset ovat saapuneet Suomeen 1950-luvulta alkaen. He edustavat vanhempiemme sukupolvea. Tämä on afrikansuomalaisten ensimmäisen tienraivaajasukupolven tarina. Se kertoo, keitä he olivat ja mitä heistä tuli. Se kertoo myös heidän vaikutuksestaan uuteen kotimaahansa, joka ei aina ollut se paratiisi, jollaiseksi se oli kuvattu. Kiitos pelottomuudestanne, unelmistanne ja niistä uhrauksista, joita te teitte myöhemmin tänne tulleiden hyväksi. Ja meidän hyväksemme.

They Walked on Water (’He kävelivät vetten päällä’) on valokuvaaja Uwa Iduozeen ja kirjoittaja Maryan Abdulkarimin yhteisprojekti, joka toteutettiin Koneen Säätiön ja Suomen Kulttuurirahaston tuella. Kuvat ovat osa laajempaa käynnissä olevaa projektia.

KUraattorit

Nayab Ikram (s. 1992, Maarianhamina) ja Ramina Habibollah (s.1992, Teheran) ovat suomalais-aasialainen kuraattorikaksikko. Kuraattoreina he pyrkivät luomaan vuoropuhelua suomalaisen ja pohjoismaisen taidekentän välille työskentelemällä PoC-taiteilijoiden kanssa. Intersektionaalisen feminismin lähtökohdista he haastavat suomalaisen kulttuuripolitiikan normeja ja pyrkivät yhdenvertaisuuteen ja edustavuuteen.

Teksti: Nayab Ikram ja Ramina Habibollah